B-pentujen "hurja joukko" on muuttanut uusiin koteihinsa ja oma kasvattini Aada on päässyt takaisin sijoituskotiinsa Lammille. Haluan kiittää kaikkia tähän B-pentueen projektiin osallistuneita, erityisesti tietenkin perhettäni (Hanna ja pojat), mutta myös pentueen emän ja isän omistajia. Lammin väki olitte tehneet erinomaista työtä sijoituskodissa emälle ja isän omistajat, en oikein edes tiedä kuinka kiittää Teitä, mutta etteköhän tiedä ajatukseni. Niinikään erityiskiitos Suomen Hovawart RY:lle.
Pennut löysivät kaikki oman näköisensä kodin. Kaikilta on tullut tietoa heti pennuista ja hyvin ovat sopeutuneet uuteen elämäänsä. Projektin esivalmistelu kesti 3 vuotta ja pentuaika meillä 7-8 viikkoa.
Nämä kiireiset viikot täyttivät illat ja päivätkin hyvin tarkkaan. Pentuetta totutettiin kaikkiin mahdollisiin ääniin ,laukaukset ja kiljuvat lapset, liikenne, vieraisiin ihmisiin, maastoihin ja vaikka mitä. Istuinpa kerran niiden kanssa ukkosessa leikkimässä kun ukkonen paukutti pään päällä. Jälkikin ajettiin 6 viikkoisena ja hyvin käyttivät nenäänsä.
Pennuista tuli erittäin rohkeita, kivoja, avoimia ja kuitenkin jokaisella on havaittavissa taistelutahtoa, saalisviettiä ja laumaviettiä.
Paras palaute mnkä pentueesta sain oli nähdä tyytyväiset uudet omistajat ja saada uusilta perheiltä heti viestiä miten hyvähermoisen ja hyvän alun saanneita pentuja. Kiitos, nyt tiedän että toimintamalli on oikea. Ilman Hannaa en kuitenkaan olisi tähän pystynyt, kyllä siinä sen verran iso työ on.
Pennuista tulee tietoa lisää kun ne vähän kasvaa ja niistä on kirjoitettavaa.

Nimi Lonkat Kyynär LT Näyttely Muu tulos Muuta
Brigit Erste C/C 0/0   EH    
Belisama Zweite           R.I.P
Belenus Sechste           R.I.P
Bran Siebte B/A 0/0        
Balor Achte            
Boann Neunte            
Becuma Zehnte       EVA    

 

©2018 Kennel Dagdahoff - Putteri (MMD Networks Oy)